Minne on matka? Ajatuksia oikopolusta, lukitusta ovesta ja jäätävästä virrasta

Ajatusten huuhdontaa

En suinkaan ole unohtanut runojen lukemista. Tällä kertaa Risto Rasalta löytyi sanat kuvaan.

Makrokuvauksen viehätys

Tämän kevään runokirjaprojekti "Valoisalle polulle" on tullut siihen pisteeseen, että kirjoja on ostettavissa (kts. aiempi postaus). Runojen kirjoittaminen, penkominen, muokkaaminen ja julkaiseminen on jäänyt vähemmälle huomiolle, sillä olen rakastunut - kameraani. Vaikka blogi onkin ollut hiljaisempi viimeaikoina, löytyy kuvia ja ajatuksia  Instagram-tililtäni (käyttäjänimi: riinas_photo_and_aphorism). 





Makrokuvaus on samaa kuin lähikuvaus pienistä esineistä, asioista tai hyönteisistä. Jokainen on sellaisia kuvia nähnyt vähintään koulun biologian kirjassa. Hienoja kuvia ne ovat katsottunakin, mutta mikä on sen kuvaustouhun viehätys? Olen aloittelija, enkä ole ottanut vielä yhtään täydellistä makrokuvaa. Kivaa se kuitenkin on! Kun kömmin ylös pusikosta, jossa olen juuri kuvannut kukkia ja koppakuoriaisia, naamani loistaa vähintään yhtä kirkkaana kuin äsken kuvaamani voikukka.

Makrosäätöä teknitsesti

Makrokuvaus on haasteellista, mutta ehkä juuri siksi niin kiehtovaa. Olen kyllä opiskellut valokuvauksen teoriaa ja ymmärrän säädöistä jotakin. Jostain syystä kuvittelin makroilun hoituvan samalla rutiinilla kuin kaikki muukin valokuvaus. Turha luulo! Minun on täytynyt luopua periaatteestani ottaa mahdollisimman vähän, mutta onnistuneita kuvia. Se ensimmäinen täydellinen makrokuva edelleen ottamatta.



Kun tarkennan lähelle, syväterävyysalue on kapea. Pitää suurentaa aukkoa, jolloin valotusaika pitenee monesti liian pitkäksi. Kun valotusaika pitenee, pitää suurentaa ISO-arvoa. Se on kikkailua joka kerta. Vaikka nuo kaikki olisivatkin suurinpiirtein kunnossa, se ei aina riitä. Kädessäni oleva kamera heiluu hengityksen tahdissa ja kohteen terävyys voi muuttua juuri ratkaisevalla hetkellä. Pienikin tuulenvire heittelee kohdetta eteen ja taakse, mikä näkyy myös epäterävyytenä. Tai joskus koppakuoriainen ei malta pysyä paikallaan - hävytön otus! Jos en malta olla riittävän pitkään paikallani tai tuulen vireet ovat liikaa, nousen ylös ja vaihdan kameran linssin.


Millä mielellä

Pääsen kamerallani kuvattavaa kohdetta 28cm päähän (en lähemmäksi). Keskittäessäni katsomaan maailmaa tuolta etäisyydeltä, näen siitä vain hyvin pienen osan - mutta monesti niin kauniin ja kiehtovan. Keskittyessäni siihen pieneen, rajaan sekä kameralla että ajatuksissani koko muun maailman pois. Siltä etäisyydeltä näen luonnon kauneuden: värisävyjen vaihtelut ja muut pienet yksityiskohdat pienessäkin kukassa. Kulkiessani ajatukset siirtyvät ensimmäiseksi kukkiin, mutta kumartuessani olen nähnyt monenlaisia ötököitä, joista olen kiinnostunut vielä enemmän kuin kukista: kukat pysyvät paikoillaan, ötökät eivät.

Sekä kohteen etsiminen että kameran säätäminen vie keskittymisen niin pienelle alueelle, että on unohdan sekä omat että maailman murheet. Eräs fyysisesti vammautunut kertoi valokuvauksen vaikutuksesta: "Siinä unohtaa kivut." Siinä unohtaa myös henkiset kivut, kun koko maailma katoaa ympäriltä. Siinäpä tuo makrokuvauksen suurin anti on: hetkellisesti ei ole millään muulla mitään väliä kuin sillä kukan terälehdellä istuvalla ötökällä. Joitakin viikkoja sitten kööpenhaminalaisessa puistossa jäin ystävistäni jälkeen. He kävivät tämän tyylistä sananvaihtoa: "Mihinhän se Riina jäi?" - "Noo, se on varmaan jossain puskassa kuvaamassa kukkia." - ja niin olinkin. :D






Tähän mennessä olen poistanut isoimman osan makrokuvistani. Harjoittelen ja tarvitsen lisää harjoitusta. Valokuvauskin on taiteen laji ja lopputuloksen "hyvyys" tai "onnistuminen" voi olla makuasia. Kuitenkin, ennen kuin voi rikkoa sääntöjä, täytyy tietää ja hallita ne. Tässä postauksessa on joitakin käsittelemättömiä ja rajaamattomia kuvia, jotka kehtaan asettaa tänne näytille. Täydellisyyteen on vielä pitkä matka!

Suomi100-runokirja ja sen tilaaminen

Arvoisat lukijani!

Esikoisteostani "Valoisalle polulle" on tilattavissa! Lähetä sähköpostilla yhteystietosi osoitteeseen: ripetsu@gmail.com ja saat paluuviestissä tilitiedot. Kirjan hinta 25€ sisältää postikulut Suomeen. Postitan kirjan, kun suoritus näkyy tililläni. Karkea arvio toimitusajaksi on noin viikko.

Kirjan julkaisun aikoihin minulle on satanut runsaasti onnitteluja, jotka kyllä lämmittävät mieltä aikansa. Suurin kiitos, onnittelu ja kannustus on kuitenkin se, että ostat kirjan. Osta itsellesi tai lahjaksi, nuorelle tai aikuiselle - sukulaiselle tai työtoverille. Kiitos jo etukäteen jokaiselle kirjan tilanneelle!

(Voit tilata kirjan myös suoraan kustantajalta mediapinta.fi (hinta sama 25€). Yllä mainitulla tavalla tilattuna kirjoittajalle jää suurempi osuus myyntihinnasta.)

Kirja sisältää 62 kirjoittamaani runoa. Kustantajan reunaehdoista (ja kenties myös painokustannuksista) johtuen kirja on kuvitettu kymmenellä harmaasävyisellä kuvalla sekä kansikuva värillisenä. Kuvat, kuten runotkin, ovat omia. Ulkoasusta kertoo paremmin oheiset kuvat.

Kirja on ihan oma teoksensa, johon olen valinnut runot huolella sekä hionut ne painokelpoisiksi. Iso osa runoista on ennen julkaisemattomia, eikä kaikkia blogin runoja löydy kirjasta. Se on oma kokonaisuus, joka kertoo oman kasvutarinan pimeydestä valoon. Siihen tarinaan kuuluu ahdistusta, synkkyyttä ja kipua, mutta myös valoa, toivoa ja luottamusta - sekä hitunen myös rakkautta. Kirjasta voi nauttia kokonaisuutena tai - kuten itse yleensä runoista nautin - yksittäisinä runoina.

Onni ja onnellisuus

Täydellinen elämä

Seitin ohut yhteys

Onnellisuutta

Pimeästä valoon

Ikävä, hiljaisuus, myrsky

Murenee

Sade, tuuli
ja pakkanen
murentavat
muru kerrallaan
sitä laastia,
millä pysyy
kivi kiven päällä.

Jonakin päivänä
jos kukaan ei korjaa,
tippuu
viimeinenkin kivi.

- Riina V - 

Untako?

Näin unta
keväästä
kesän portilla.
Näin unta
valosta
lämmöstä
ilosta
onnesta
rakkaudesta
riemusta.
Näin unta
että elämä jatkuu
valoisana.

- Riina V -

Näen kauniin maailman

Niin paljon olen nähnyt rumuutta ja rosoja

epäreilussa maailmassa

ennen kuin pystyn näkemään

kärsimyksen takana onnen

rumuuden alta kauneuden

pahuuden sijasta hyvyyden.

Voisiko maailma olla kirkas ja kaunis

ilman myrskyä ja viimaa?

-Riina V-

Mistä löytyy onni?

Mistä löytyy onni?

Seikkailuista ja jännityksestä?

Seesteisyydestä ja turvasta?

Talosta ja tavaroista?

Työstä ja koulumenestyksestä?

Maineesta ja kunniasta?

Onnellisuus voi kätkeytyä
mihin vain, mutta
todellinen onni

löytyy sisältäsi,

kun vain osaat

sitä sieltä etsiä

Onni löytyy siitä,

kun uskot, että

saat kaiken,

mitä tarvitsetkin

ja säästyt siltä,

mitä et tarvitse.

- Riina V -

Huutomerkki

Kuljen kadulla
metsissä ja puistoissa
vapaana
omana itsenäni
huutomerkkinä!

En kerro kaikkea
kulkiessani,
vaan kutsun:
Tule kanssani!
Tule vierelle!
Ratkaise arvoitus,
jota kannan sisimmässäni!

- Riina V -

Tuntematon tulevaisuus

En tiedä,

minne elämä vie
En tiedä matkaa
en määränpäätä.

En tiedä,
kuka ajautuu kauemmaksi
kuka lähtee pois
lopullisesti.

En tiedä,
missä syntyy uutta
elämää ja rakkautta
kenestä tulee uusi ystävä
kenestä entinen.

Vain tätä päivää
voin tarkemmin suunnitella
mutta sekin voi mennä toisin.

Minua ei tee onnelliseksi
ajatella ensi joulua
ei edes ensi kesää
tai huomista.

Onnelliseksi tekee
eilisen hyvät muistot
ja tämä hetki.

- Riina V -

Miten haava paranee?

Se tulee yleensä yllättäin. Sen varalta pitäisi olla pieni ensiapupakkaus, mutta se on harvemman käsilaukun vakiovaruste. Kun se tulee, pitää ensin saada verenvuoto tyrehdytettyä, ettei se haava sotke paikkoja. Jos haava on syvä, se voi viedä montakin hetketä. Viiltävän syvää haavaa tarvitsee puristaa yhteen, jotta verenvuoto saataisi tyrehdytettyä. Jos haava on pieni, verenvuotokin tyrehtyy helpommin, jopa itsestään. Lämpö laittaa veren kiertämään eli parempi vähän viilentää sitä, että veri ei ihan pulppuaisi pihalle. Palohaava varsinkin tarvitsee kylmää - mitä pikemmin, sen parempi - ja riittävän pitkän ajan. Jos haavaa ei heti saa kylmään veteen, paraneminen vie pidempään. Jos taas haava saa liota heti ja riittävän pitkään kylmässä vedessä, paraneminen voi olla siinä, eikä mitään muuta hoitoa tarvita. Palohaava on siitä merkillinen, että kaikki eivät sitä välttämättä näe, mutta sinä itse tunnet sen sitäkin voimakkaammin.

Kun suurin vuoto on saatu hallintaan, haavaan pitää laittaa laastari. Paras laastari on sellalinen, joka ei tartu liian tiukasti ja lähtee irti kivuttomasti. Liian tiukasti liimaantuneen laastarin repäiseminen sattuu ja se saattaa tehdä uuden haavan, vaikkei entinenkään olisi vielä parantunut. Kun laastarin liima menettää tehonsa, se irtoaa ja tilalle laitetaan uusi - pienen tuuletustauon jälkeen. Jos taas laastari on liian tiukassa, sitä ei mielellään repäisisi pois ja jos haava saa muhia liian pitkään yhden laastarin alla, se alkaa herkästi tulehtua. 

Viiltohaavaan ei välttämättä tarvita kovinkaan suurta laastaria, kaatumisesta tulleeseen ruhjeeseen tarvitaan joskus vähän isompi, ehkä jopa jonkinalinen side. Jos taas haava on pieni, laastaria ei tarvita lainkaan. Jos palohaava ei ole saanut riittävästi kylmähoitoa, se jäytää sisuksia. Siihen tarvitaan oikeanlaista voidetta ynnä muuta sekä myös laastari. Suojaksi ympäristöstä lentäviltä roskilta ynnä muilta ikäviltä partikkeleilta. Laastaria pitää muistaa vaihtaa riittävän usein. Välillä voi kokeilla, josko haava pärjäisi ilman laastaria.




Kun laastareita ei enää tarvita, haava alkaa olla ruvella eikä enää vuoda. Rupea kutittaa, tekisi mieli raapia, mutta jos raavit, se alkaa vuotaa uudelleen ja taas tarvitaan lisää laastaria. Paras olisi antaa ruven olla, antaa sen parantua ajallaan. Ajan kanssa rupi rapisee reunoiltaan ja jos vain maltat olla repimättä reunuksia liian innokkaasti, ei ylimääräisiä verenvuotoja tule. Ruven saa pehmenemään vedellä (esim. suihkussa) mutta silloinkin on maltettava olla repimättä ja raapimatta rupea kokonaan pois - haava voi aueta. Viiltohaavan rupi on pinta-alaltaan huomattavasti pienempi kuin ruhjeen, eikä sen paraneminen välttämättä vie kovinkaan kauaa. Ruhjeen kanssa voi mennä pitkäänkin.
Sen hoidossa tarvitaan malttia, ettei sitä lähde itse raaputtelemaan pienemmäksi, repimään kipeitä haavoja auki. Pienemmät haavat, joita ei tarvitse hoitaa edes laastarilla, paranevat suurimmaksi osaksi jo tässä vaiheessa, eikä ihoon jää sen kummempia rupia tai arpia. Myös palohaavasta jää usein jonkinalinen arpi, ehkä aika samankaltainen kuin viltohaavoista ja ruhjeista. Tässä vaiheessa palohaavakin on lakannut juilimasta sisuksia ja enää tarvitsee keskittyä vain pinnalliseen hoitoon (ja kipuun). Palohaavaakaan ei kannata raapia, muuten se aukeaa ja alkaa vuotaa verta.

Arpi jää, jostakin haavasta isompi, jostakin pienempi - joistakin loppuiäksi, jotkut häviää hyvin pian. Riippuu myös ihmisestä: jotkut toipuvat haavoista täysin ja pysyvästi. Niin viilto-, ruhje- kuin palohaavasta. Aluksi arven iho on ohut ja arka. Sitä voi koittaa hoitaa erilaisilla voiteilla, joilla voi olla isompi tai pienempi vaikutus. Vasta arpeutunut haava voi olla vielä hyvin herkkä uusille haavoille ja mitä isompi arpi on, sitä hellemmin sitä on suotavaa käsitellä. Ajan saatossa arven iho saa saman paksuuden kuin muukin iho ja se kestää ihan tavallista, normaalia elämää.

P.S. Kirjoittajalla ei ole minkäänlaista ammatillista hoitokokemusta, joten suokaa anteeksi kaikki fyysiseen hoidollisuuteen liittyvät epäkohdat. Tämä teksti ei suinkaan ole tarkoitettu ammatilliseksi ja fyysiseksi hoito-ohjeeksi (vaikka olenkin suunnilleen näillä keinoilla hoidellut fyysisiäkin haavoja), vaan ajattelemaan erilaisia henkisiä ruhjeita ja haavoja.

Kurjan päivän ilo

Kurjimmassakin päivässä on yksi ilon aihe:

Sekin päivä loppuu ajallaan

- Riina V -

Sisäinen taisteluni

Minussa taistelee kaksi tyyppiä:

Toinen valittaa, pelkää, kaipaa,

löytää vikoja, elää epätoivossa,

näkee ylitsepääsemättömiä esteitä.

Toinen kiittää, uskoo, toivoo,

näkee vahvuuksia, uskoo tulevaisuuteen,

näkee ongelmat haasteina.

Toinen heistä voittaa.

Se on hän, jolle annan tarpeeksi tilaa.

Se, joka on voittava valtaa tilaa toiselta.

Haluaisin antaa voiton

sille Positiiviselle tyypille

Mutta Negatiivisen tyypin voimat

tuntuvat joskus ylivoimaisilta.

-Riina V-

Auttamisesta ja vieraanvaraisuudesta

Toiset meistä ovat auttavaisempia kuin toiset. Tuntuu, että joku olisi valmis antamaan kenkänsäkin toiselle, joka kulkee avojaloin talvipakkasessa. Toiset antavat viimeiset roponsa jonkun toisen kahvikupposeen tai laittavat sen kolehtiin. Toiset taas pitäisivät mielellään kaiken itsellään, vaikka annettavaa olisi yllin kyllin. Lähimmäiselle ei aina tarvitse antaa rahaa tai tavaraa. Kaikkein parhaimmalle mielelle olen tullut, kun olen saanut tai antanut jotakin aineetonta, kuten aikaa.

Olen monesti huomannut, että vieranavaraisuus ei ole kiinni antajan varallisuudesta. Yhteiskunnan marginaalissa elävällä pienituloisella riittää monesti enemmän annettavaa kuin hyvätulosella ja vakavaraisella ihmisellä. Köyhällä on varaa olla sydämellinen ja vieraanvarainen - hänellä ei ole paljoa menetettävää. Hyvä sydän ei kulu. Aika kuluu, mutta huomenna on taas uudet 24 tuntia käytettävänä. Kun aika loppuu, ihminen itse ei jää sitä suremaan. Sen sijaan rikkaalla on paljon menetettävää - maallista mammonaa. Pelkääkö hän sen joskus loppuvan, jos sitä käyttää toisten auttamiseen?



Entäs auttaminen, onko oikea ja hyvä apu kaikille samanlaista?

Kun minä tarjoan ihmiselle jotakin, takana on yleensä hyvää tarkoittava ajatus auttaa toista. Aina ei tule ajateltua, onko lähimmäinen tuon asian tarpeessa vai tarjoanko sitä toiselle vain siksi, että saisin hyvän mielen auttaessani toista? Esimerkiksi onko paino-ongelmien kanssa kamppailevalle hyvä viedä tuliaisiksi suklaalevy? Kahvipaketti kofeiiniyliherkälle? Hyasintti hajuallergikolle? Jos kaveri kulkee vierelläsi ilman pipoa ja hanskoja, sinulla itselläsi on molemmat, onko paras teko antaa omat kaverille? Pitäisikö kuitenkin kysyä kaverilta, miten hän pärjää ilman ja haluaisiko hän kenties hetkeksi lainata hanskoja? Onko ehdottoman hyvä teko antaa yövieraille talon pehmein ja mielestäsi paras sänky ja hienoimmat luxus-untuvapeitot ja mennä itse nukkumaan kovalle patjalle olohuoneen lattialle palelemaan ohuen peiton alle? Onko parasta antaa vieraalle mielestäsi parhaat 
nukkumaolosuhteet vain siksi, että se olisi itsellesi parasta? Untuva-allergikko ei nuku hyvin untuvapeiton alla. Toiset ovat kokeneet itselleen muhkean jenkkisängyn sijasta paremmaksi nukkua ohuella vaahtomuovipatjalla. Kysymättä et voi tietää, mikä on kenellekin parasta.



Otin eräänä iltana pieneen kotiini tuntemattoman yövieraan - tutun tutun tutun. Hän oli stalkannut instagramista, mistä minä mahdollisesti tykkäisin, mitä hän voisi tuoda minulle kiitokseksi yösijasta? Kiitoksena oli tavanomaisten kahvipaketin ja suomalaisten lempisuklaan sijaan jotakin henkilökohtaista. Uniikit tuliaiset saivat minut vielä paremmalle mielelle - sain ilon jo siitä, että sain hyvillä mielin antaa apua sitä tarvitsevalle. Odotellessani unta pimeässä yksiössä yövieraan tuhistessa peiton alla mietin Raamatusta kohtaa Paavalin kirjeestä hebrealaisille: "Älkää unohtako vieraanvaraisuutta; sillä sitä osoittamalla muutamat ovat tietämättään saaneet pitää enkeleitä vierainaan." (Hebr. 13:2) Illan rupattelut eivät olleet kokonaisuudessa niitä vähäisimpiä iloja, mitä tämä vieras toi tullessaan.

Kun ojennat auttavan kätesi

ole valmis kaikkiin vastauksiin.

Ehkei apuasi tarvita juuri nyt

ehket juuri nyt osaa antaa sitä, 
mitä toinen tarvitsee

Voit kuitenkin tarjota hänelle 
apua uudelleen

toisessa hetkessä

toisenlaista apua.

(Riina V)

On hyvä muistaa sekin, ettei aina tarvitse olla valmis antamaan apua, jos se ei tunnu luontevalta. Ehkei minulla juuri nyt ole oikeita apuvälineitä. Ehkei toinen tarvitsekaan apua, vaikka siltä näyttäisikin. 

Oma koti kullan kallis

Kotini
turvapaikkani
oma kuoreni.
Se ei ole viihtyisä
ei siisti
ei tyylikäs
ei huolella sisustettu

Tavarat vain
ovat asettuneet
paikoilleen
ja vaihtavat paikkaa.
Joskus roskat eivät
löydä roskikseen
joskus lentää
villakoiratkin
taivaan tuuliin.

- Riina V -

Varjo

Varjo

Seuraa meitä kaikkialle

Se on kaikkialla

kaikissa asioissa

Sitä ei pääse pakoon

Sen kanssa on opittava elämään

se on opittava tuntemaan

sen muoto ja sävyt

 

Se on synkkä, jos valo tulee

vain yhdestä suunnasta

Jos valoa tulee joka suunnasta

ihan kuin varjoa ei olisikaan

-Riina V-

Mikä minua vaivaa?

Kysyn usein itseltämi: Mikä minua vaivaa?

Tuijotan ahdistuksen seinää

Hakkaan päätä siihen

      Ahistaa                        ahistaa                     ahistaa         

                            ahistaa                       ahistaa                                

                                           ahistaa...                                          

Yritän kurkata ahdistuksen taakse
peläten ahdistuvani entistä enemmän

Seinän takaa löytyy värikäs, 
laaja kirjo eri tunteita
Tunnistan niistä heti joitakin: 
pelko, suru, ikävä, epätoivo
Katson kaikkia uudelleen
tunnistan niitä lisää: 
viha, kipu, huoli - rakkauskin!!

Nyt tiedän, mikä minua vaivaa!

Katson silmiin erityisesti niitä, 
jotka katsovat tiukasti takaisin
Vähitellen ne luovuttavat 
kääntyvät yksitellen pois
vieden ahdistuksen mukanaan

Vähän ajan päästä kysyn taas itseltäni:
Mikä minua vaivaa?
Milloin muistan kurkata riittävän ajoissa
ahdistuksen seinän taakse
vain katsoakseni ketä siellä tällä kertaa on?

- Riina V -

Yksin rannalla

Siinä odotimme
lähtöä matkalle
mutta talvi yllätti
jäi rannalle
vain yksi tuoli

Olinko odottanut yksin?

-Riina V-

Arvostelua ja ohjaamista, omia valintoja ja päätöksiä

Arkielämän ihmettelyä ja opintojen herättämiä ajatuksia siitä, miksi ihmiset haluavat niin herkästi puuttua lähimmäistensä elämän valintoihin.

Ihmisillä on taipumus haluta puuttua toisten ihmisten elämään arvostelemalla heidän elämänvalintojaan. Ymmärretävää, kyllähän Pyhä Raamattukin kehottaa olemaan "veljensä vartija". Tuo paikka (niinkuin moni muukin kohta Raamatussa) on usein ymmärretty - jos ei nyt täysin väärin, niin ei ainakaan oikein ja keskeltä. Se ei kehota meitä "kyttäämään" toisiamme, mutta pitämään toisistamme huolta. Ensisijaisesti ihmisen täytyy pitää huolta itsestä ja tulee ottaa vastuu omista elämän valinnosita, ei toisten. Loppujen lopuksi se on ihminen itse, joka sisimmässään tietää, mikä on parasta hänelle itselleen. Toki pitää muistaa kunnioittaa ihmisoikeuksia, lakia ja Jumalan tahtoa (ainakin niiden, jotka väittävät uskovansa Jumalaan).

Vanhemmat moittivat lastensa kaveripiiriä, jos se ei ole vanhemman mieleen. Vanhemmat yrittävät ohjata (=painostaa) lastan niihin harrastuksiin, mihin itse haluaisi (nostaakseen perheensä statusta tai korvatakseen omat menetetyt haaveensa) kuuntelematta, mihin lapsi itse haluaisi.  

Myös ammatinvalintaan jotkut vanhemmat haluavat puuttua. Joissakin yhteisöllisemmässä kulttuurissa se on normaalia, mutta ei länsimaisessa yksilökeskeisessä kulttuurissa. Aina se ei jää pelkästään vanhempien määräämäksi, vaan myös ystävät ja muut sukulaiset kokevat oikeudekseen arvostella nuoren uravalintoja: "Miksi et mennyt lukioon? Haluatko olla koko elämäsi duunarina? Etkö halua hyväpalkkaiseen työhön?" tai "Miksi menit lukioon? Haluatko elää herroiksi? Aiotko pistää kolme vuotta elämästäsi hukkaan opiskelemalla tutkintoon, joka ei valmista mihinkään?" Joku haluaa duunariksi, ei ehkä loppu elämäksi, mutta juuri nyt. Kaikki eivät juokse rahan, maineen tai statuksen perässä. Joku taas on kiinnostunut asioista niin, että haluaa kouluttautua korkealle. Jollakin voi olla selkeitä suunnitelmia lukion jälkeen. Jokaisella on oma polkunsa, jokaisen on se etsittävä, jokaisen on se kuljettava itse. Viimeistään siinä vaiheessa kun vanhemmat eivät enää ohjaa lapsensa elämää kädestä pitäen, lapsen pitää itse päättää, mihin kulkee.

Moni joutuu kuitenkin kuulemaan sitä, miten tyhmän alavalinnan on tehnyt. Erehdyksen huomannut nuori päättää keskeyttää opinnot, hän on hölmö! Väärältä alalta tutkinnon hankkinut on laiska ja saamaton, jos ei hae koulutusta vastaavaa työtä. Nuori, joka haluaa opiskelujen sijaan lähteä seikkailemaan tai mennä töihin ja miettiä elämänsä suuntaa on jotenkin vastuuton ja ehkäpä hullukin, kun ei halua syöksyä suoraan uraputkeen, kun ei ole mitään käsitystä mihin putkeen haluaisi syöksyä. Entäpä irtisanoutuminen työpaikasta, joka näyttäisi ulkoisesti olevan hyvä tulevaisuutta ja uraa ajatellen - hullu ihminen! Hulluksi tuomitseva ei välttämättä (ja todennäköisesti) näe koko pakettia ja sitä että kenties juuri tuo toisten ihmisten määrittelemä putki on tekemässä ihmisen hulluksi. 

Ennen vanhaan, reilut sata vuotta sitten, oli varsin tavallista, että vanhemmat valitsivat puolison. Sen aikaisessa epätasa-arvoisessa maailmassa se oli erityisesti naiselle tulevaisuuden turva päästä edullisiin naimisiin. Rakkausavioliitot olivat out. Vaikka ajat ovat muuttuneet, asiaa ei ihan täysin olla sisäistetty. Asia ei käytännössä ole ihmisen oma asia, vaikka niin sanotaankin. Yhä edelleenkin lapsen "vääränlainen puolisovalinta" saattaa jopa katkaista lapsen ja vanhempien välit. Entäpä siinä tilanteessa, kun nuori ei vanhempien toiveesta huolimatta ole perustamassa perhettä. Puoliso "puuttuu". Mitä enemmän aikaa on kulunut, sitä enemmän ja useampi sukulainen kokee oikeudekseen kysellä, udella ja patistaa, että "Etsi nyt itsellesi joku! Oletko niin kranttu, ettet kelpuuta ketään? Jos et laske rimaa, saat olla loppu elämän yksin." tai "Älä sure, kyllä se puoliso sinulle vielä löytyy, jos niin on tarkotettu!" Ensimmäiseen tahdon sanoa: Pitäkää rima sen verran korkealla, että saatte nauttia hyvästä parisuhteesta. Toiseen: Tiedän! Saanko nyt elää rauhassa omaa sinkkuelämääni? Oletuksena tuntuu olevan, että parisuhde on itseisarvo ja sinkkuus on kamalaa, suorastaan sairaus, josta pitäisi parantua. Ei ole väliä millainen se on, kunhan se on. Jos sitä ei ole, sinussa itsessäsi on jotakin niin pahasti vialla, että jokaisella kanssaihmisellä on oikeus puuttua siihen asiaan. Jos sitten vihdoinkin päätät yrittää, että tulisiko tästä jotakin, alkaa maailma ympärillä kuhista. Hetkessä unohtuu se arkitodellisuus, johon kuuluu itkuisia lapsia, huonosti nukuttuja öitä, parisuhdekriisejä, avioeroja, perheväkivaltaa - niin fyysistä kuin henkistäkin tai yksinkertaisesti vain, että erehdyksiä saattaa tulla, eikä rakastumisvaiheessa välttämättä vielä tunneta toista riittävästi voidakseen sanoa, voiko suhde toimia. Unohdetaan myös se, että sinkkukin voi olla onnellinen, nainen (ja mies) voi hyvinkin pärjätä elämässään yksin. Pidetään parisuhdetta ja perhettä itseisarvona.

Opiskeluni on valmistamassa minua muunmuassa neuvonta- ja ohjaustyöhön. Mitä on oikeanlainen neuvonta ja ohjaus? On ehkä helpompi lähetä siitä, mitä se EI ole. Se ei ole toisen ihmisen valintojen tuomitsemista. Se ei ole valmiiden vastausten syöttämistä ihmiselle, joka ei osaa päättää. Se ei ole välttämättä edes valmiiden vaihtoehtojen syöttämistä. Hyvässä ohjauksessa kuunnellaan ohjattavaa, otetaan huomioon hänen menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuuden haaveet kokonaisuutena. Ohjaajan tehtävä ei ole tehdä hänelle hyvää elämää, se on ihmisen tehtävä itse - ennen kaikkea annettava itse valita elämänsä uraputki, vaikka kuinka haarottunut.

Jokaisessa oppilaitoksessa on palkattuna henkilö nimeltä Opo (eli opinto-ohjaaja). Hänen tehtävä on ohjata opiskelijan kulkua hänelle itselleen sopivimman opintopolun muodostamisessa. Hänen tehtävä ei ole jaotella porukkaa oman mielensä mukaan eri suuntautumisvaihtoehtoihin. Olin itse tekemässä virhevalinnan suuntaavien opintojen suhteen: olin kuuntelemassa järjen ääntä - en omaani, vaan jonkun toisen. Heräsin onneksi riittävän ajoissa ajattelemaan, että mikä on oikeastaan se MINUN järjen ääni, mihin MINUN sydän veisi, jos saisi päättää? Jonkun toisen järjen ääntä kuuntelemalla voisin opiskella mitä vain, mutta kun ymmärsin kuulla omaa järkeäni ja omaa sydäntäni, valinta oli selvä. Siitä seurasi valtava opiskeluinto ja motivaatio, tulevaisuudenvisioita alkoi syttyä pilvilinnoihin. Se hävitti tulevaisuudenpelon. Edellisessä opinahjossa olin sitä ahdistuneempi, mitä lähemmäksi valmistuminen tuli, nyt en pelkää valmistumista ja työelämään siirtymistä, vaan odotan sitä päivää käyttäen vähäiset opiskeluvuoden tehokkaasti hyödyksi. 

Suljettu

 

Suljettu

lukittu

ammuttu lommoille

saranatkin itkee

Luovuttaako joku

ennen kuin se avataan?

-Riina V-

Onnellinen

Onnellinen on hän
joka kulkee 
omaa polkuaan
Valitsee itse 
ovet, jotka avaa
Valitsee itse, 
mistä ikkunasta 
katselee maailmaa.

Onnellinen on hän, 
joka kuuntelee 
kanssakulkijan 
mietteitä elämästä 
ja poimii niistä 
itselleen sopivat
Hylkää ne, 
joita ei katso tarpeelliseksi

Onnellinen ihminen 
ei elä toisten ihmisten 
toiveiden tai 
vaatimusten mukaan.

Onnellinen ihminen 
elää omaa elämäänsä.

- Riina V -